Loading
HK
author
Heini Holappa & Kirsi Korpela
Kirsi Korpela on Länsi-Uudellamaalla asustava kahden lapsen äiti ja hän on haaveillut kirjoittamisesta koko ikänsä. Vasta vuonna 2012 hän sai parhaan ystävänsä ansiosta uuden kipinän kirjoittamisee...view moreKirsi Korpela on Länsi-Uudellamaalla asustava kahden lapsen äiti ja hän on haaveillut kirjoittamisesta koko ikänsä. Vasta vuonna 2012 hän sai parhaan ystävänsä ansiosta uuden kipinän kirjoittamiseen keskityttyään vuosia perheeseensä, sekä uran luomiseen. Tällä hetkellä hän kirjoittaa moniosaista Tekijä -kirjasarjaa yhdessä ystävänsä kanssa. Kirsillä on tulevaisuudessa suunnitteilla myös muita kirjaprojekteja, mutta hän kertoo olevansa tällä hetkellä niin kiinni nykyisessä, ystävänsä kanssa luomassaan maailmassa ja sen henkilöhahmoissa, että hän haluaa saattaa kyseisen tarinan päätökseen ennen uuden projektin aloittamista.
Kirsi nauttii tällä hetkellä sinkkuna olosta täysin siemauksin. Vapaa-aikansa hän viettää kahden lapsensa, Martti -koiran, sekä kahden kissan kanssa. Kirsi rakastaa lukemista, laulamista ja rankkoja kuntosalitreenejä.
Heini Holappa asuu tällä hetkellä Espoossa yhdessä aviopuolisonsa ja kultaisen noutajansa kanssa. Heini on unelmoinut kirjoittavansa joskus kirjan, mutta ideat ja suunnitelmat kaatuivat monen vuoden ajaksi kiireisen työn jalkoihin. Vasta vuosi sitten yhdessä Kirsin kanssa unelmat saivat jälleen tulta siipien alle ja nyt Heini ei ole käsittää, että ensimmäinen kirja on jo maailmalla.
Heini lukee itse paljon vapaa-ajallaan ja etsii aina uusia kirjoja Amazonista sekä iBookstoresta. Kotiin ei mahdu enää ainuttakaan painettua kirjaa, joten Heini on e-kirjojen suurkuluttaja.view less
Heini Holappa & Kirsi Korpela has no available titles yet.