Tyttö varjossa

”Kultasäde auringon hiipii läpi pensaiston.”

”Auringon hitsausliekki kuroo pieniksi silmät, polttaa aukkoja maisemaan ja mielestä kaikki
muistot.”
En muista mitään hetkestä, jolloin otin tämän kuvan. Aika pysähtyi ja kaikki hävisi
ympäriltä. Näin vain kuvan silmissäni ja maisema oli rauhallinen enkä tiedä, mitä ajattelin
kuvassa. Kaikki mennyt ja tuleva tuntui katoavan, ja maailmassa oli vain se hetki ja
aurinko.
Minun piti ottaa kuva pihasta mutta kun käännyin, näkyi varjoni, joka oli selkeä, mutta
kuitenkin vähän salaperäinen. Kun kuvaa seuraili, huomasi sen tylsyyden, mutta myös sen
selkeyden, kun ymmärsi sen.
Taustalta kuului auton ääni. Napsautin kameran sammuksiin ja laitoin takaisin
kamerapussiin. Katsoin keittiön ikkunasta ja näin äidin tulleen. Siinä se hetki sitten oli.
Se kuva, jonka otin varjostani, tulee yllätyksenä sille, kuka kameraa seuraavan kerran
käyttää. Samalla hän löytäisi salaperäisen kuvani. Äitini ei oikein pidä siitä, kun välillä
räpsin kuvia oudoista asioista…
Äiti tuli sisään ja taisi nähdä kuvani vasta päivien ellei jopa viikkojen jälkeen, kun hän siirsi
kuvia tietokoneelle. Hän kysyi: - ”Susanna, mikä tämä on?” Sehän oli minun varjoni.

”Susahanna”

Auringon varjossa saat Tylsyydestä tulee

näkymään puolesi, joita hieno hetki.
ei yleensä näy.

Salaperäisyys alkaa varjosta.. Aurinkoa ikkunoissa,

talon väki kaikki poissa.