Sei sulla pagina 1di 1

Oppimiskumppanuudet

Grundtvig-oppimiskumppanuudet ovat pienimuotoisia hankkeita, joissa eri maiden aikuiskouluttajat


ja -opiskelijat työstävät jotakin kaikkia kiinnostavaa teemaa. Työskentely keskittyy enemmän itse
yhteistyöprosessiin, ei niinkään konkreettisten tulosten esittämiseen.

Oppimiskumppanuus voi olla myös ensimmäisenä vaiheena pitempiaikaiselle yhteistyölle eri


aikuiskoulutusorganisaatioiden välillä.

Miten oppimiskumppanuus toimii?


Oppimiskumppanuudessa on oltava mukana organisaatioita vähintään kolmesta eri maasta.
ActiveICT hankkeessa on mukana 8 maata. Oppimiskumppanuus tarjoaa aikuiskoulutus-
organisaatioille mahdollisuuden kokemusten, käytäntöjen ja menetelmien vaihtoon ja kasvattaa
siten osallistujien tietoisuutta Euroopan eri maiden kulttuurisesta, sosiaalisesta ja taloudellisesta
toimintaympäristöstä.

Yksi osallistuvista organisaatioista valitaan koordinaattoriksi, jonka tehtävänä on projektin


työskentelyn koordinoiminen. Osan työstä tekevät partnerit itsenäisesti ja keskustelevat työnsä
tuloksista ja työstävät sitä edelleen projektikokouksessa muiden partnereiden kanssa.

Partnerit työskentelevät yhdessä kaikkia kiinnostavan aihepiirin ympärillä. Kumppanuuden


toiminnan kannalta on eduksi, jos osallistujilla on jo tietoa ja kokemusta valitusta aiheesta.
Useimmiten sekä opettajat että opiskelijat osallistuvat oppimiskumppanuuden toimintaan.

Oppimiskumppanuus järjestää tavallisesti 2-3 kokousta vuodessa, joita eri partnerit isännöivät.
Kumppanuuden kesto on kaksi vuotta (+ mahdollinen 3. lisävuosi).
Arviointi ja työskentelyn tulosten levittäminen kuuluvat oppimiskumppanuuden toimintaan.

Kokouksissa partnerit sopivat kumppanuuden yhteisistä asioista, jakavat toisilleen tietojaan


ja kokemuksiaan sekä työskentelevät yhdessä kehittäen uusia toimintamalleja. Kokousten
yhteydessä järjestetään usein opettajille ja opiskelijoille aiheeseen liittyviä workshopeja, joihin
voidaan kutsua myös ulkopuolisia osallistujia.

Keskeinen osa oppimiskumppanuuksien toimintaa on liikkuvuus. Opetushenkilöstö ja


aikuisopiskelijat voivat konkreettisesti tutustua kumppanioppilaitoksiin paikan päällä. Liikkuvuus
voi olla osallistumista projektikokouksiin, opetushenkilöstön vierailuja ja työskentelyä
kumppanilaitoksissa sekä opiskelijoiden vaihtoa.
Yhden henkilön yksi matka on yksi liikkuvuus. Liikkuvuuteen osallistuvan on oltava
oppilaitoksen henkilökuntaa / opiskelija tai tukiorganisaation edustaja.

Potrebbero piacerti anche